torstai 13. heinäkuuta 2017

Annalan huvilapuutarha







































Suunnittelin joitain vuosia sitten Annalan huvilapuutarhan perenna-akselin istutukset. Näissä kuvissa näkyy perennojen kukintaa tämän vuoden kesä-heinäkuun taitteesta.

Istutukset on suunniteltu siten, että väriskaala muuttuu kasvukauden aikana, keskikesällä pääosassa ovat siniset, violetit ja valkoinen.

Perennoja on nyt istutettu useamman vuoden aikana, viimeisimmät tänä kesänä, toisin sanoen kaikki lajit eivät vielä ole kehittyneet täyteen mittaansa. Joitain lajeja myös puuttuu vielä, joten istutukset tulevat muuttumaan ja kehittymään myös vuosien varrella.

Suunnittelun tavoitteena oli luoda ilmeeltään rehevä ja kokeellinen kokonaisuus, joten luvassa on paljon väriä ja hienoja tekstuureja.


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kevät saapuu






Aivan vielä ei olla siinä vaiheessa että sinivuokot kukkisivat mutta kevät on selvästi täällä. Aurinkoista viikkoa!

maanantai 26. syyskuuta 2016

Satoa








































































Syksy hiipii pikkuhiljaa puutarhaan mutta hyötypuutarhasta löytyy vielä satoa poimittavaksi.

Ohessa kuvia meidän keväällä rakennetusta uudesta hyötypuutarhasta. Iloiten voin todeta, että viljely korotetuissa kasvialtaissa on ollut hyvin, hyvin helppoa ja palkitsevaa. Tällä hetkellä saamme vielä salaatit, kurkut, pinaatit, persiljat, ruohosipulit ja kurpitsat omista viljelmistä. Olen jo suunnitellut laajennusta enkä malttaisi odottaa ensi kevään kylvöjä.

Aurinkoista loppuviikkoa!

maanantai 23. toukokuuta 2016

Karhunlaukka




Karhunlaukka (Allium ursinum) on monivuotinen ruoho ja hyötykasvi joka kukkii kauniisti näin touko - kesäkuussa.

Karhunlaukka viihtyy parhaiten varjoisessa tai puolivarjoisessa paikassa, puiden tai pensaiden katveessa. Se leviää sivusipuleista ja kukkien siemenistä, joten ajan kanssa se muodostaa tiiviitä kasvustoja. Se haluaa kasvaa viileässä, eli jos istutat karhunlaukan ruukkuun tulee ruukun olla mieluiten varjossa.



Karhunlaukka on maultaan valkosipulimainen mutta huomattavasti miedompi. Se ei siis jätä suuhun epämiellyttävää valkosipulin hajua. Kukkien muodostuessa karhunlaukan lehdet menettävät makunsa, joten ne on hyvä poimia ennen kukintaa.

Karhunlaukan lehdistä voi tehdä esimerkiksi pestoa. Alla oleva ohje on muunneltavissa, ajatuksella otetaan mitä kaapista löytyy.


Karhunlaukkapesto

1 suuri kourallinen karhunlaukan lehtiä
50 g raastettua parmesaani- tai pecorinojuustoa
100 g pinjansiemeniä, hasselpähkinöitä tai cashewpähkinöitä
2,5 dl rapsi- tai oliiviöjlyä
pieni määrä sitruunamehua
suolaa ja pippuria maun mukaan


Huuhtele lehdet huolellisesti ja kuivaa ne varovaisesti puhtaalla keittiöliinalla. Silppua lehdet karkeasti ennen kuin laitat ne mikseriin, lisää parmesaani, pähkinät ja öljy. Pyöritä kunnes seos on tasainen, lisää tarvittaessa öljyä. Mausta suolalla, pippurilla ja tilkalla sitruunamehua.
Syö esimerkiksi spagetin kanssa tai leivän päällä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

tiistai 22. joulukuuta 2015


Rauhallista joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle!